Olit ensirakkauteni. Tapasin sinut 16-vuotiaana ja rakastuin sinuun koko pienellä tytön sydämelläni. Olin kanssasi monta vuotta; näin jälkikäteen ajateltuna aivan liian monta. Olin nuori, typerä ja rakastunut. Halusin nähdä maailman vaaleanpunaisten lasien läpi. Sinä tulit luokseni pimeydestä, näytit millaista on elää pimeässä ja miten käy pienten tyttöjen, jotka eivät ymmärrä pelätä pimeää. Kun ymmärsin sen, oli jo liian myöhäistä. Pimeys oli jo tarttunut minuunkin.

Luulen, että pohjimmiltasi sinäkin rakastit minua, vaikka sitä on vaikea uskoa jälkikäteen, kun ajattelee kaikkea sitä pahaa, mitä minulle teit. Tekosi ovat niin pahoja, että edes tänne, nimettömään blogiini, jonka olen perustanut juuri näitä likaisia pieniä ja suuria salaisuuksiani varten, on vaikeaa kirjoittaa mitä kaikkea olet tehnyt ja laittanut minut läpikäymään. Ne ovat niin hirveitä, että en kehtaisi koskaan kertoa niistä kenellekään, paitsi nykyiselle miehelleni. Jos sinä olet pimeydestä, hän on valosta. Hän koettaa kantaa minutkin valoon ja näyttää minulle taas kaiken sen hyvän, mitä maailmassa on. Hän näkee sen kaiken hyvän, mitä minussa on. Välillä minusta tuntuu siltä, että en ole hänen arvoisensa. En nyt enää, kun en ole kokonainen.

Toisaalta, en tiedä onko tekojesi läpikäyminen, niiden uudelleen muistaminen ja kaikkien vanhojen haavojen auki repiminen edes tarpeellista. Sinä tiedät, mitä sinä olet tehnyt, enkä minäkään voi sitä koskaan unohtaa. Olen koettanut ymmärtää sinua, tekojasi ja niiden kauheutta; mutta en kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Sanoit minua enkeliksesi, mutta miksi ihmeessä halusit repiä siipeni irti? Tuntuu kuin olisit repinyt yksitellen kaikki sulat irti siivistäni, sytyttänyt ne palamaan ja päästänyt taivaan tuuliin. Lopuksi leikkasit vielä siipenikin irti. Miksi sinä teit niin? Miten voisin koskaan antaa sinulle anteeksi?

Minä näin sinussa hyvää. Kaikesta pahasta huolimatta näin sinussa hyvää, niin paljon hyvää, että halusin antaa kaiken anteeksi ja unohtaa. Yhä uudestaan ja uudestaan. Sinäkin osasit olla enkeli; ensin enkeli ja sitten paholainen. Ja sitten taas enkeli.

Välillä olen halunnut vihata sinua. Olen halunnut vihata, kostaa ja laittaa sinut kärsimään. Olen halunnut tappaa kaiken sen, mikä sai minut näkemään sinussa mitään hyvää. Olen toivonut rangaistusta sinulle. Olen kuitenkin huomannut, että minulla ei ole voimia vihata sinua. Toisaalta se saa minut miettimään onko minussa jotain vikaa, etten kaiken tapahtuneen jälkeenkään osaa sinua vihata. Jätit minuun haavan, joka ei ehkä koskaan parane; särjit pienen sydämeni niin moniksi pieniksi tuhansiksi palasiksi, että en tiedä olenko vieläkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen, saanut sitä kokoon uudelleen.

Siitä on nyt kuitenkin jo kymmenen vuotta aikaa; haluan unohtaa sinut viimein. Haluan kirjoittaa sinut ulos itsestäni. Kirjoitan niin kauan ja niin paljon, niin pahoja asioita ja niin synkkiä salaisuuksia, ettei jäljelle jää enää yhtäkään. Kirjoitan niin kauan, ettei enää ole mitään kirjoitettavaa. Kirjoitan niin kauan, kunnes olen aivan tyhjä.

Kun olen sen tehnyt, sinä lakkaat olemasta.