Tässä se nyt on. Tämän blogin pitäisi oikeastaan olla musta ja ruusun veren punainen; toisaalta taas valkoinen väri symboloi puhatutta ja hyvyyttä. Se tuo jossain määrin toivoa siitä, että joskus vielä kaikki on paremmin.

Musta, paha, ruma ja saastainen valuu pois sateen mukana ja jäljelle jää enää tyhjä ja valkoinen. Minulla on paljon asioita, käsittelemättömiä, kipeitä, salaisia asioita, jotka olen koettanut haudata syvääkin syvemmälle itseeni. Niitä on kertynyt vuosien varrella liikaa, aivan liikaa. Niitä on paljon, aivan liian paljon. Nyt on aika päästää ne ulos.

Minulla on jo toinenkin blogi. Sitä lukee kuitenkin jo liian moni; liian moni tuttu tai tutuksi tullut. En pysty enää käsittelemään kaikkein kipeimpiä kohtiani siellä. Tarvitsen tämän uuden. Tämä tuntuu kuin tyhjältä, salaiselta muistikirjalta, johon voin kirjottaa mitä milloinkin haluan.

Tänne voin kirjoittaa synkimmätkin salaisuuteni. Niitä on niin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin.